Silvennoiset

Nettiruokakaupassa on helpompi kiertää houkutukset, jos on päättänyt pysyä terveellisellä linjalla. – Kyllä Kappahalli24 on varmasti ollut apuna tukemassa painonhallintaa, kertoo viime talven aikana reippaasti kiloja pudottanut perheen äiti.


Perusruokatarvikkeet löytyy aina kaapeista

Silvennoisen nelihenkinen perhe asuu Kellokoskella, Roinilanpellolla, siinä kauppojen takana. – Niin just, asutaan tässä kauppojen takana ja ollaan oltu sellaisia joka päivä kaupassa kävijöitä, nauraa perheen äiti Anne, joka ystävän suosituksesta päätti kokeilla ruokaostosten tilaamista verkkokaupasta. – En olisi aluksi uskonut, mutta sille tielle jäätiin saman tien ja ollaan kyllä oltu tyytyväisiä.

- Vaikka me käytiin joka päivä kaupassa, ei silti ollut ikinä mitään syötävää, kaapit ammotti tyhjyyttään, kuvailee Anne. Nälkäisenä ja väsyneenä työpäivän jälkeen suunnitelmallinen ostaminen on hankalaa. Nettiostamisen myötä on helpompi huolehtia, että perusruokatarvikkeet on aina olemassa. – Kun tulee töistä kotiin, niin aina on jotain, mistä saa nopeasti tehtyä lapsille ruokaa.

 

Tilaaminen kotoa käsin on vaivatonta

- Aluksi oli vaikea ymmärtää miten paljon sitä oikein viikossa ruokaa kuluu, tuli tilattua ihan liian vähän, parin päivän päästä kaikki oli jo syöty, nauraa Anne. Pian kuitenkin tilausrutiini vakiintui. – Lähikaupassa on helppo piipahtaa vain nopeasti hakemassa täydennyksiä.

Ruokaostosten tekeminen kotoa käsin on vaivatonta, ei tarvita muistilappuja. – Otan ipadin keittiön pöydälle ja käyn kaappi kaapilta läpi mitä on lopussa ja klikkailen sitä mukaan ostoskoriin, kertoo Anne tilausrutiinistaan. – Sitten siirryn kodinhoitohuoneeseen ja käyn läpi tarvittavat pesuaineet, paperit ja muut. Ja välillä tietysti huutelen Tommille onko samaa mieltä.  Kun järkevät perustarvikkeet on valittu, sitten siirrytäänkin herkkuihin, tunnustaa Anne.

 

Reinin lihat saavat kiitosta

Tommi-isä on intohimoinen kokkailija ja arvostaa erityisesti Reinin lihan pakkaamattomia tuoretuotteita. – Lihat on kyllä parempi laatuisia kuin mitä yleensä saa.

Reinin luomujauhelihaa ja mehevän paksuja broilerin rintafileitä syödään Silvennoisilla viikoittain. Raudaskosken tilan luomulihaa tilataan aina kun sitä on saatavilla. – Highlanderin paistikuutioista saa todella hyvää Stroganoffia, kertoo Tommi ja lupaa paljastaa vielä ohjeensa Kauppahalli24:n asiakkaille. Lue Tommin ohje tästä!

 

Tyytyväisä tuotteisiin

- Ei kyllä tarvitse pelätä, että pitäisi itse päästä valitsemaan tuotteita, aina ollaan oltu tyytyväisiä sekä tuoreisiin vihanneksiin ja hedelmiin, kuin muihinkin tuotteisiin, kiittelee Anne.

Tikka Masala on Silvennoisten arkiruokaa. – Se on sellainen meidän perheen makaroonilaatikko, helppo ja nopea melkein joka viikkoinen arkiruoka, joka maistuu koko perheelle, eikä puolivalmiudesta huolimatta sisällä mitään keinotekoista tai lisäainetta, kertoo Anne. Lue Tikka Masalan ohje tästä.

 

Tukena terveellisempiin valintoihin

Nettiruokakaupassa on helpompi kiertää houkutukset, jos on päättänyt pysyä terveellisellä linjalla. – Kyllä Kappahalli24 on varmasti ollut apuna tukemassa painonhallintaa, kertoo viime talven aikana reippaasti kiloja pudottanut perheen äiti. – Suunnittelen ostokset järkevämmin, eikä kilometrin pituiset karkkihyllyt ole houkutuksena, säteilee Anne.

 

Edulliset hinnat

Kuljetusmaksu on Silvennoisten mielestä helppoudessaan hintansa väärti, toki se houkuttaa tilaamaan kerralla enemmän.

– Hinnat on samalla tasolla kuin meidän lähiruokakaupassakin ja tarjoukset hyviä, ei meidän ruokakustannukset ole mihinkään nousseet, vaikka mukaan ottaa kuljetusmaksunkin. Suunnitelmallisuus ostamisessa on ainakin vähentänyt pois heitettävää ruokaa, järkeilee Anne ja Tommi.

 

Tytöt osallistuvat mielellään

– Ne kuljettajat on tosi mukavia, ne tykkää meidän Hanista, silittelee sitä aina, kertoo 5-luokkalainen Hanna. Perheen kultainen noutaja, Hani, saa myös omat herkkunsa netistä. – Pitäähän Hanille tietysti tilata ne herkkuhammasharjat.

Sekä Hanna että pikkusisko Ella auttavat mielellään laatikoiden purkamisessa ja tavaroiden kaappiin laittamisessa. – Joskus vähän liiankin innoissaan, kerran kaikki lihat oli laitettu pakkaseen, nauraa perheen äiti, mutta kiittelee tyttöjen innokkuutta ruoanlaittoon. Varsinkin leipominen on tyttöjen mieleen. – Mä oon tehnyt tällä viikolla jo kaksi marjapiirakkaa, paljastaa Ella. Ensi viikolla on Ellan synttärit. Tytöt suunnittelevat jo mitä kaikkea sitten tilataan vieraille tarjottavaksi, ainakin vesimelonia, viinirypäleitä, kurkkua ja nakkeja tikkuvartaisiin.

 

Silvennoisen perheeseen kuuluu Anne-äiti, 38, talousneuvoja ja Tommi-isä, 40, riskipäällikkö sekä 11-vuotias Hanna ja 10-vuotias Ella.

 

 

TAKAISIN ASIAKASKOKEMUKSIA SIVULLE TÄSTÄ


Haluatko sinäkin kertoa oman Kauppahalli24 tarinasi? 

Haastattelusta saat kiitokseksi ilmaisen kotiinkuljetuksen sekä osallistut viikon ruokaostosten (arvo 120€) arvontaan.

Ilmoita halukkuutesi: asiakaspalvelu@kauppahalli24.fi