Huom! Osa tämän kaupan toiminnallisuuksista on estynyt! Sivulla asioiminen on sinulle miellyttävämpää kun luet ohjeen kuinka toimia.

Säästöä kuluissa ja henkilökunnan työtaakassa

 

 Majakka

Netistä tilaaminen helpottaa henkilökunnan työtaakkaa, kertoo toiminnanjohtaja Anne Niemi (keskellä). Vasemmalla Heidi Rautia, järjestötyöntekijä, oikealla Lauri Laamanen, yhdistyksen varapuheenjohtaja


Majakassa valmistetaan lounaaksi kotiruokaa jopa 30 annosta päivittäin

Majakka on monelle jäsenelleen kuin olohuone – kohtauspaikka, johon on helppo tulla tapaamaan tuttuja ja osallistumaan päivän tapahtumiin, kerhoihin ja retkiin. Yhdistys pyörii paljolti vapaaehtoisvoimin. – Ovet on auki joka päivä, kertoo yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Niemi.

Päivää rytmittää jäsenille tarjottava hyvä ja edullinen kotiruokalounas.Keittiöhenkilökunta valmistaa ruoan päivittäin 15-30 jäsenelleen. 

 – Aiemmin nahisteltiin ja vedettiin pitkää tikkua kuka joutui lähtemään kauppaan. Kauppareissut vei ison siivun päivästä, kertoo Anne. Lähimpään kauppaan on kuitenkin aika matka ja painavia kasseja piti raahata monena päivänä. Homma takkuili, kunnes yhdistyksessä tutustuttiin Kauppahalli24:n palveluun.

 

Tyytyväisä laatuun ja hintaan

Kauppahalli24:stä löytyy kaikki mitä tarvitaan ravitsevan kotiruoan valmistamiseen. – Ensin ihasteltiin kyllä valikoimia, varsinkin Reinin tuoreet lihat kiinnitti huomion, kertoo Lauri Laamanen, yhdistyksen varapuheenjohtaja.

– Hinta-laatusuhde on hyvä, parempi kuin muissa nettiruokakaupoissa, lisää järjestötyöntekijä Heidi Rautia, joka vastaa nyt tuotteiden tilaamisesta. Laadun lisäksi hinta on tärkeä tekijä, yhdistyksessä annoshinta on saatava edulliseksi. Ensin katsotaankin aina tarjoukset.

 

Tuotteet tuoreita

Heidin mielestä palvelu on kaikin puolin loistava. Tilaaminen netistä on helppoa, tuotteet tuoreita ja toimitukset tulevat ajallaan. – Ei kyllä ole mitään valittamista, kaikki on saatu mitä on tilattu. Ja se on tärkeää, että tuotteet on aina tuoreita, ei tarvitse pelätä lyhyitä päivämääriä.

Ruokatarvikkeiden lisäksi tilataan samalla myös pesuaineet, paperit ja toimistotarvikkeet. – Se on hyvä kun paperitkin saa isoissa säkeissä, meillä sitä kuluu. Majakka on vähän kuin iso perhe, Lauri nauraa.

- Ja kuljettajat on mukavia, ne kantaa painavat ostokset perille asti, ei tarvitse kuin purkaa paikalleen, Lauri jatkaa.

 

Helpottaa henkilökunnan työtaakkaa

Lisäpisteitä Kauppahalli24 saa henkilökohtaisesta asiakaspalvelusta. – Kerran oli niin, ettei Erikssonin kalatukusta saanut kokonaista kirjolohta, niin meille soitettiin ja kysyttiin laitetaanko jotakin muuta tilalle, kiittelee Lauri tyytyväisenä.

– Tilaamme säännöllisesti kaksi kertaa viikossa, se helpottaa paljon henkilökunnan työtaakkaa ja säästää kuluissa, summaa Anne.

 

Tukiyhdistys Majakka ry on Mielenterveyden keskusliiton jäsenjärjestö

 

 

TAKAISIN ASIAKASKOKEMUKSIA SIVULLE TÄSTÄ


Haluatko sinäkin kertoa oman Kauppahalli24 tarinasi? 

Haastattelusta saat kiitokseksi ilmaisen kotiinkuljetuksen sekä osallistut viikon ruokaostosten (arvo 120€) arvontaan.

Ilmoita halukkuutesi: asiakaspalvelu@kauppahalli24.fi