Huom! Osa tämän kaupan toiminnallisuuksista on estynyt! Sivulla asioiminen on sinulle miellyttävämpää kun luet ohjeen kuinka toimia.

Toggle Nav

Ajankohtaista

Markkinoiden maukkain välipalapatukka

Corny välipalapatukka oli kuluttajatestin maukkain

Lokakuussa 2019 toteutetun kuluttajatestin mukaan Corny-suklaavälipalapatukka valittiin kategoriassaan selvästi parhaaksi tuotteeksi. Kuluttajatestissä Cornya pidettiin selvästi parhaimman makuisena. Tulos oli tilastollisesti merkitsevä. Myös Corny-patukan rakenne arvioitiin testissä parhaimmaksi.

Corny oli myös kokonaisuuden perusteella arvioituna testin selvä voittaja

Makutestissä arvioitiin sokkona viisi markkinoilla olevaa suklaanmakuista välipalapatukkaa monipakkauksessa. Kaikista patukoista arvioitiin tuoksu, maku, rakenne, kuvaavat ominaisuudet sekä kokonaisuus. Lopuksi vastaajia pyydettiin asettamaan kolme parasta patukkaa paremmuusjärjestykseen.
Corny valittiin selvästi muita useammin parhaaksi patukaksi: lähes puolet oli sitä mieltä, että se oli testin paras. Se sai myös eniten toisia sijoja. Makutestissä Cornya kuvailtiin muun muassa suklaisimmaksi, houkuttelevimmaksi ja herkullisimmaksi välipalapatukaksi.

Näin makutesti toteutettiin

Makutestiin osallistui 100 henkilöä, jolle välipalapatukat olivat tuotteena tuttuja. Näytteet nautittiin satunnaisessa järjestyksessä. Vastaajista noin puolet oli naisia ja puolet miehiä. Vastaajien keski-ikä oli 36,6 vuotta. Kyselyn Oy Semper Ab:lle toteutti Makery Oy.

Arvonta -voita välipalapatukat loppuvuodeksi kotiovellesi!

Käy osallistumassa Facebookissa ja Instagramissa, arvomme voittajan ma 2.3. klo 12.

Tilaa nyt markkinoiden maukkaimmat välipalapatukat helposti kotiovellesi!

.

Jaa artikkeli: