Huom! Osa tämän kaupan toiminnallisuuksista on estynyt! Sivulla asioiminen on sinulle miellyttävämpää kun luet ohjeen kuinka toimia.

Toggle Nav

Ajankohtaista

Joko olet tavannut Joonan? Hän kuljettaa ruokaostokset kotiovellesi

Asiakkaalta saatu kiitos on paras palaute

”Lapset ovat kyllä mainioita, he tervehtivät ja ottavat vastaan niin mutkattomasti! Ja iloitsevat pienistä asioista, kuten kotiovelle kantamistani ruokakasseista”, kertoo kylmäkuljetusautoa työkseen ajava ja Kauppahalli24:n ruokia koteihin toimittava Joona Hurskainen. Ajoreittiin sisältyy paljon vakio-osoitteita, sillä yhä useampi asiakkaista tilaa ruoat kotiin joka viikko. Näin säästää parhaiten aikaa ja vaivaa. ”Onhan se kiva, kun vastassa on tutuiksi tulleita kasvoja.”

Keväällä ylioppilaaksi kirjoittanut 19-vuotias Joona alkoi jo heti kirjoitusten loppuvaiheessa etsiä työpaikkaa. Hän muisti naapurin toimivan kuljetusalalla ja kävi kysymässä vinkkiä, mistä kuskin töitä kannattaisi hakea. Eikä aikaakaan, kun Joona oli Enexuksen työhaastattelussa.

Asiakaspalveluammatissa helpompaa arkea kotiovilla

Joonan työpäivä käynnistyy Keravalla sijaitsevassa Kauppahalli24:n keräilyterminaalissa. Siellä häntä odottavat muovilaatikkopinoissa aamupäivän aikana paperikasseihin kerätyt ruoat. Joona pakkaa kuljetusauton, jossa on omat paikat lämpimille, kylmille ja pakastetuille tuotteille. Kylmäketju ei katkea, vaan ruoat kulkevat asiakkaille aina tuoreina oikeassa lämpötilassa, pakasteet umpijäisinä ja maidot jääkaappikylminä.

”Olen aina pitänyt ajamisesta ja ihmisten kanssa toimimisesta, ja tämä työ sisältää kumpaakin. Mitä iloisempana tervehdin asiakasta hänen avatessa kotiovensa, sitä iloisemmin minut otetaan vastaan. Asiakkaalta saamani suora kiitos on mitä parhain palaute”, toteaa Joona joka kuljettaa ja kantaa ruoat päivittäin kymmenien asiakkaiden luo. Kuljetusten lomassa saa kivasti hetken raitista ilmaa ja hyötyliikuntaa etenkin silloin, kun ruokia toimitetaan kantakaupungin hissittömiin kerrostaloihin.

Seuraa Joonan matkaa kartalla

”Itsenäinen työ sopii minulle. Ajoreitti on joka päivä eri ja maisemat vaihtuvat sen mukaan. Välillä suuntaan päiväksi Sipoon maaseutumaisemiin, ja toisinaan sukkuloin tiiviisti rakennetulla kaupunkialueella.”

Asiakas pääsee seuraamaan Joonan kylmäkuljetusauton kulkua karttalinkistä, joka kilahtaa puhelimeen tekstiviestillä auton lähestyessä määränpäätä. Joona kuljettaa perille niin kevyet kuin raskaat kantamukset.

”Yleensä perheiden ruokakasseissa näyttäisi olevan paljon perusruokatuotteita maidoista vihanneksiin, mutta olenpahan erääseen asiakasyritykseen kantanut jopa lähes tuhat vichypulloa”, muistelee Joona.

Joonan osalta ruokakassit on vuoden vaihteessa tältä erää kannettu, ja päivän ulkoilu ja liikunta siirtyvät toisiin maisemiin. Uusi vuosi tuo tullessaan uudet kujeet, sillä alkuvuodesta Joona vaihtaa kuljettajan työn hetkeksi armeijan harmaisiin.

 ”Mitä iloisempana tervehdin asiakasta hänen avatessa kotiovensa, sitä iloisemmin minut otetaan vastaan. Asiakkaalta saamani suora kiitos on mitä parhain palaute”, hymyilee Kauppahalli24:n toimituksia kuljettava Joona Hurskainen.

Kauppahalli24 ja Enexus yhteistyössä

• Enexus on lämpöhallittuihin kuljetuksiin erikoistunut kuljetusliike.

• Kauppahalli24 ja Enexus tekevät tiiviisti yhteistyötä mahdollisimman järkevän reitin eteen.

• Valitsemalla pidemmän aikaikkunan säästät kuljetusmaksuissa, mutta myös mahdollistat ekologisemman reitin kuljetusautoille. 

• Toimitusta edeltävänä iltana saat tekstiviestin, joka tarkentaa toimitusajan puoleen tuntiin.

• Muistathan antaa kuljettajalle palautetähdet toimituksen jälkeen tekstiviestilinkistä!

 

Jaa artikkeli: