Toggle Nav

Puotien laatua, torien tuntua, kauppahallin alkuperää

Fellerin perhe nauttii asumisesta vanhojen omenapuiden ympäröimässä viehättävässä puutalossa Tuusulassa. "Sukulaistalon vuokraus on meille winwin kaikin puolin. Olemme aina asuneet kaupungin keskustassa palveluiden läheisyydessä. Varsinkin Jan oli helpottunut, kun pääsemme ensin kokeilemaan uutta asuinympäristöä", kertoo Marja ja haaveilee jo oman talon rakentamisesta.

Perheen isä asui lapsuutensa Saksassa ja kasvoi palvelukulttuurin ympäröimänä. Jan on hakenut mielellään lihan lihakaupasta ja leivän leipäkaupasta, kuten teki Marjakin perheen asuessa vuoden Düsseldorfissa. Helsingin Kallion aikoina Marja ja Jan olivat Hakanimen kauppahallin vakituisia asiakkaita.

"Janilla on sellainen markettikammo, muovipussileipä on meillä pannassa", nauraa Marja. "Joo, olin tosi skeptinen myös Kauppahalli24:n suhteen. Vaadin, että liha on hyvälaatuista ja leipä varmasti tuoretta, mutta ei ole tarvinnut pettyä. Vihanneksetkin on parempia kuin olisin ikinä uskonut", kiittelee Jan.

Kululaskelmat saksalaisella tarkkuudella

Marjan muutama ystävä oli kehunut Kauppahalli24:n palvelua ja asia jäi hautumaan mieleen muutamaksi viikoksi. Uuteen kotiin muutettaessa Jan joutui selkäleikkaukseen ja Marja oli viimeisillään raskaana, tuli verkkoruokakaupasta saman tien joka viikkoinen ostospaikka.

"Toki Jan saksalaisena teki ensin kululaskelmat ja hintavertailut, ja totesi tämän meidän kaupaksi, kun saa Reinin lihaakin", nauraa Marja. Hän välttelee itse muuten lihaa, mutta Reini saa pisteet ja päätyy Marjankin lautaselle, kun Jan kokkaa. "Olen enemmän kalaihminen", tunnustautuu Marja ja luottaa Erikssonin kalatukun paperiinkäärittyyn kalaan. "Se on usein vielä tarjouksessakin!" Lapset syövät mielellään kotiruokaa. Äidin mukaan Fransia on siunattu mahtavalla ruokahalulla, kaikki kelpaa ja suurissa määrin. Marja kauhistelee mitä onkaan sitten kymmenen vuoden kuluttua. Clara tykkää leipoa yhdessä sämpylöitä ja muffineita.

Parin euron toimitusmaksu on halpaa ylellisyyttä lapsiperheessä

"Viikonloppu alkaa meillä pari tuntia aiemmin", virnuilee hyväntuulinen isä. "Joo, olisi todella vastenmielinen ajatuskin ruodata päiväkodista väsyneet lapset viikon päätteeksi ruokakauppaan", lisää Marja. Viiden kilometrin työmatka koululle taittuu Marjalta kätevästi pyörällä.

Kuljetusmaksu tuntuu molempien mielestä todella kohtuulliselta. "Muutamalla eurolla joku tekee ostokset puolestasi ja toimittaa vielä kotiin. Eipä sitä tässä elämänvaiheessa tule juurikaan itsensä tuhlattua, toimitusmaksu tuntuu halvalta ylellisyydeltä. Tämä on saavutettu etu, josta ei enää luovuta."

Resepteistä vinkkejä arkiruokailuun

Marja klikkaa ruokaostokset jo rutiinilla, eikä siihen tuhlaannu paljoa aikaa. "Tsekkaan aina ensin viikon reseptit, olisiko uusimmissa jotain mielenkiintoista. Arkiruoan pyöritys on rasittavaa hommaa, ideoita tarvitsee aina ja resepteistä on helppo poimia mitä tarvitsee. Sitten siirryn tarjoussivulle. Se on ainut paikka, jossa saatan tehdä heräteostoksia. Oma tilauspohja varmasti helpottaisi, pitääkin ensi kerralla lisätä kaikki joka viikko toistuvat tuotteet valmiiksi", järkeilee Marja.

Marjalla ei ole ruokakaupalleen moitteita. Kaikki on toiminut hyvin. Kerran tomaatit olivat ruttaantuneet matkalla. "Ottaen huomioon, että tilasimme viime talvenakin joka ikinen viikko, ei muutama litistynyt tomaatti ole paljoa. Sain heti asiakaspalvelusta hyvityskoodin ja olin taas tyytyväinen."

Janilla on hyviä ehdotuksia kaupan parantamiseksi ja moni niistä onkin toteutumassa syksyn aikana, kuten useampia maksutapavaihtoehtoja kassalla. "Teidän kaupassa kannattaa muutes tablettia käyttää kynällä, se toimii paljon paremmin kuin sormella, ostokset sujui sukkelammin", vinkkaa Jan.

Fellerin perheeseen kuuluu Marja 40 opettaja, Jan 40 yrittäjä, Clara 6 ja Frans 2