Huom! Osa tämän kaupan toiminnallisuuksista on estynyt! Sivulla asioiminen on sinulle miellyttävämpää kun luet ohjeen kuinka toimia.

Toggle Nav

Omilla valinnoilla voi vaikuttaa

”Rakastan pähkinöitä ja sitä, että nyt niitä saa Kauppahalli24:sta Adukin isoissa kilon pusseissa”, huudahtaa Niina Sjöblom. Vastuullinen kuluttaminen on Niinan sydäntä lähellä. Kuljettajan kotiin tuomista ruokakasseista löytyy paljon luomua, jonka laajaa valikoimaa Niina kehuu todella hyväksi. Ruokaverkkokaupan käyttöön hänellä on monta syytä."

”Toki kiireisen yrittäjäperheemme arjen helpottaminen on tärkeä kriteeri, mutta pyrin tietoisesti huomioimaan eettisyyden ja ekologisuuden omassa toiminnassani niin arjessa kuin työssä”, Niina toteaa. ”Kyllähän muun muassa tieto siitä, että kotitalouksien ruoasta yli neljännes menee hukkaan, pistää miettimään asioita”.

Ruokaa päätyy nyt vähemmän roskiin

Ruokahävikki perheessä on selvästi vähentynyt, kun ruoat tilataan kotona suunnitellusti. Niina kertoo pohtivansa tarkemmin, mitä oikeasti tarvitsee.
”Ja onhan se hienoa, että Kauppahalli24:sta tekemäni tilaus vaikuttaa hävikin minimointiin laajemminkin. Ruokien tuotanto voidaan suunnitella paremmin eikä kauppaan jää myymätöntä ruokaa”.

Hän on tyytyväinen tuoretuotteiden todella pitkistä käyttöajoista, tämä kun ei ole itsestään selvää muualta ostettuna. Kehuja saavat etenkin kala, yrtit sekä kasvikset ja vihannekset. Ne ovat aina olleet todella laadukkaita ja tuoreita, mutta nehän toimitetaankin Niinan kotiin hänen tekemänsä tilauksen mukaisesti suoraan tuottajilta.

Luomu tekee hyvää ympäristölle ja ihmiselle

Niina itse haluaa syödä puhdasta ruokaa. Luomua hän valitsee paitsi maun ja terveellisyyden, myös ekologisuuden vuoksi. Jo vuosia Kauppahalli24:sta ruokia tilannut Niina kertoo luomuvalikoiman laajentuneen huimasti. ”Aina tätä luomua” naurahtelevat urheilua harrastavat nuoret välillä äitinsä valinnoille, mutta silti popsivat punaposkisia luomuomenoita tyytyväisinä.
”Aikuisen ja nuoren ajatukset eivät ehkä nyt luomun ja vastuullisuuden osalta mene yksiin, mutta uskon valintojeni toimivan esimerkkinä aikuisuuden kynnyksellä, jolloin he tekevät omia valintojaan. Toivon heidänkin ymmärtävän, että luonnon kannalta hyvät valinnat ovat usein hyviä myös oman hyvinvoinnin kannalta”.

Isot pakkauskoot vähentävät jätettä

Vastuullinen kuluttaminen on Niinan arkea myös työpäivänä, sillä hänen johtamansa yrityksen eOmistaja- palvelu vähentää turhia kertakäyttöostoksia kadonneiden tavaroiden palautuessa takaisin omistajilleen. (Mitä vähemmän tarvitsee ostaa, sitä vähemmän syntyy myös pakkausjätettä.) Kotona Niina suosii isoja pakkauskokoja, jolloin jätettä syntyy vähemmän. Niina kertoo arvostavansa Kauppahalli24:n valintaa käyttää paperisia kuljetuskasseja muovikassien sijaan. Kasseihin on kätevä kerätä kierrätysjätettä ja aikanaan sitten toimittaa tyhjät ruskeat paperikassit kartonkikierrätyslaatikkoon.

Perheeseen kuuluvat äiti, toimitusjohtaja Niina Sjöblom, 40, yrittäjä-isä, 13-vuotias poika sekä 6- ja 15-vuotiaat tyttäret.