Huom! Osa tämän kaupan toiminnallisuuksista on estynyt! Sivulla asioiminen on sinulle miellyttävämpää kun luet ohjeen kuinka toimia.

Toggle Nav

Rawa

Rawa on Jyväskylässä sijaitseva perheyritys. Sen juuret ovat kuitenkin Limassa Perussa, jossa Daniel Hernandez ja hänen suomalainen vaimonsa Merja asuivat, ja jossa he perustivat ensimmäisen Rawan vuonna 2013. Rawa syntyi tuolloin heidän kiinnostuksestaan ja omasta tarpeestaan syödä terveellisiä ja maistuvia jälkiruokia.

Danielin intohimo valmistaa terveellistä ja maukasta ruokaa sai alkunsa venezuelan-italialaisista juurista ja kehittyi vuosien varrella opiskelun ja matkustamisen kautta ammatiksi. Australiassa Daniel oppi raakakeittiön tekniikat ja yhdisti ne omiin taitoihinsa uskomattomien makujen luomiseksi. Hän luo herkullisia makuyhdistelmiä piilottamalla suomalaisia marjoja suklaaseen tai sulauttamalla lakritsa vadelmaan. Unohtamatta tietenkään perinteisempiä makuja kuten cafe mocha, minttu tai suklaa. 

Suomeen muuton jälkeen vuonna 2014 Rawa perustettiin uudelleen Helsingissä. Siitä lähtien Rawa on kasvanut ja laajentunut koko Suomessa.

Vuonna 2019 Rawa siirsi tuotantotilaansa Jyväskylään, jossa Daniel ja Merja asuvat kahden lapsensa kanssa.

.