Toggle Nav

Vavesaaren tila

Vavesaaren tila sijaitsee luonnonkauniissa eteläsavolaisessa maisemassa Kangasniemellä. Vanhan sukutilan historia alkaa 1700-luvulta. Alusta asti tila tuli tunnetuksi ainutlaatuisista herkuistaan, joita tilan väki tuotti oman maansa antimista.

Nyt, lähes 300 vuotta myöhemmin Vavesaaren tilalla valmistetaan edelleen herkkuja suvun pitkiä perinteitä noudattaen vain parhaista osin oman tilan raaka-aineista, luontoa ja asiakkaita kunnioittaen. Valikoimaan kuuluu marjaisia ja viljaisia aidonmakuisia luomuelintarvikkeita mm. granolaa, mysliä, mehuja ja hilloja.

"Koronan vuoksi myyntimme romahti, kun monet ravintolat peruivat tilauksiansa", kertoo tilan emäntä Taina Laitinen. Vavesaaren granolaa ja mehuja löytyi monien ravintoloiden ja hotellin aamupalapöydästä. Ravintoloiden sulkeuduttua on ryhdytty etsimään muita kanavia myyntiin. 

.